lauantai 19. maaliskuuta 2016

Tulevien opettajien tutustuttamista koulun arkeen

Opetusharjoittelijamme tupsahtivat keskelle koulun vauhdikasta arkea: viimeiset tunnit ennen koeviikkoa, ysiluokkalaisten vanhempainilta, projektipalavereita, tvt-koulutusta, markkinointia, abien prelit. Uskoisin, että kahden viikon aikana he saivat hyvin kattavan kuvan lukio-opettajan työstä.

Tvt-puolella oli paljon tutkittavaa: Wilman monipuolinen käyttö, Classroom, eOppi ja Abitti. Opiskelijat saivat tehdä fysiikka 2 kurssiin abittiosuuden ja arvioida sen. Lisäksi he tutustuivat abittigurumme Simo Tolvasen opastuksella Nettiniilon käyttöön. Langattoman sisäverkon kokoaminen näytti olevan tietotekniikkaan tottuneelle harjoittelijalle helppo urakka. Teimme sen edellisenä päivänä oppituntien päätyttyä.  Harjoittelijat saivat tehtäväkseen myös miettiä, miten kokeeseen osallistujat pitäisi sijoittaa istumaan niin, että toisen kokeen tekijän työskentelyä olisi mahdollisimman vaikea nähdä. He hoitivat käytännössä myös kokeen aloittamisen ja ensimmäisen tunnin valvonnan. Oppilaillamme oli erilaisia koneita, joiden verkkoon saaminen tuotti välillä hieman päänvaivaa. Tähän opetusharjoittelijamme keksi nopeasti avun kaivamalla netistä ohjeiston, josta löytyy boottausohjeet erilaisille koneille. Kokeen aikana vain yhdellä koneella oli pieni ongelma, joka saatiin heti korjattua.

Ohjaavalle opettajalle kaksiviikkoinen antoi myös paljon. Oli mielenkiintoista keskustella opettamisesta, arvioinnista ja uusista opetusmenetelmistä tulevien opetuksen ammattilaisten kanssa. Sokrative ja kahoot-testit oppitunnilla näyttivät varsin mainioilta tavoilta katkaista oppitunnin tavallinen ahertaminen. Tämä ajatustenvaihto onkin ohjaavan opettajan todellinen palkkio näistä viikoista, rahallinen korvaus niistä on surkuhupaisan pieni - alle 40 euroa ja verot päälle.

20160211_084540.jpg
Abittikoetta aloittelemassa