sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Etäpäivää kotinojatuolista

Teimme opeporukalla radikaalin päätöksen pitää lauantaityöpäivä etäpäivänä. Ajatus tuntui mainiolta myös fysiikan ja matematiikan opettamisen kannalta, sillä nyt oli tilaisuus harjoituttaa oppilaita laskinohjelmien ( ClasspadManager ja Geogebra) sekä YTL:n matikkakeditorin käyttöön. Voimakuvioita sai piirtää myös LibreOfficella.

Minun etäpäivääni kuuluivat kurssit MAY ja fysiikka 4. Käytin työskentelyalustana kummallakin kurssilla Googlen Classroomia, johon annetut tehtävät palautettiin. Lukujärjestyksessä oppitunneille oli annettu omat paikkansa, joten noudatin annettua aikataulua. Julkaisin ohjeistetut tehtävät Classroomissa. Laitoin näkyville myös kaikille yhteisen dokumentin, jonka kautta voisi kysyä neuvoa ja lopuksi kertoa mielipiteensä työskentelystä. 

Kummassakin ryhmässä oppilaat olivat paria poikkeusta lukuunottamatta hyvin paikalla. Fysiikan ryhmässä tehtäviä oli annettu kolme. Kaikki paikalla olleet ehtivät saada valmiiksi vähintään yhden tehtävän, ahkerimmat ja välineiden käyttöön tottuneet oppilaat jopa kaikki kolme. Palautetuista tehtävistä näki, että kakkosluokkalaist osaavat jo melko hyvin käyttää ohjelmia, kaavaeditori on hieman vieraampi.  Kysymyksiä ei tullut yhtään. Siinä meillä onkin seuraava harjoittelun aihe. Jos en osaa, niin kysyn- jos en kehtaa tehdä sitä julkisesti, niin sitten yksityisviestillä. Oma toiveeni tietenkin olisi, että tehtävien ongelmakohdista syntyisi keskustelua myös oppilaiden kesken. Toki tiedän, että näitä keskusteluja käydään epävirallisempien kanavien kuten WhatsAppin kautta.

Matematiikassa ryhmä muodostui ensimmäisen vuoden opiskelijoista, joilla ohjelmien harjoittelu on vielä alkuvaiheessa. Hyvin tunnista selvittiin, tosin palautteessa tuli kommentteja  ohjelmien käytön hitaudesta. Kysymyksiä ei tämäkään ryhmä lähettänyt. 
Opettajana sain tärkeää informaatiota siitä, millaisia ratkaisuja MAY-kurssilaiset tuottavat ja mihin asioihin ohjelmistojen harjoittelussa pitää kiinnittää huomiota. 

Kummankin ryhmän palaute oli erittäin positiivinen. Työskentely koettiin mukavaksi vaihteluksi ja tarpeelliseksi harjoitteluksi kummallekkin ryhmälle. Myös ope tykkäsi tästä kokeilusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti